Manillaköysi

Veijo Meri, Manillaköysi. Teoksessa Manillaköysi ja kahdeksan novellia sodasta ja sotilaselämästä. Otava, Helsinki, 1963.

Keppilän Joose löytää iskemättömän köysivyyhden keskeltä huoltotietä ja päättää viedä sen kotiin.

Siinä paikassa keskellä tietä hän mittasi sen käsiensä välissä, avasi sen vyyhdestä ja solutti kätensä läpi. Kymmenen syltä. Kulki polkupyörällä jääkäri ohi, pysähtyi ja laskeutui pyörältään katsomaan.
- Oletko tosituumissa? hän kysyi.
- Miten niin?
- Ajattelin vaan, että voisin olla avuksi. Käy kivuttomammin.
Joose ymmärsi, sillä hän ei suinkaan ollut mikään ymmärtämätön mies.
- On asioita, jotka parhaiten hoidetaan yksin, hän sanoi.
- Se on miehen puhetta, jääkäri myönsi ja jatkoi matkaansa.

Lomille lähtiessään - sotilaspoliisien tarkastusten pelossa- hän kietoo sen vartalonsa ympärille, mutta kireä köysi tekee matkasta erittäin tukalan. Joose, osin tajuttomana, matkustaa junan vaunussa, jossa kulkee myös tarinoita, ja tarinoita hän lopulta toimittaa myös kotiinsa.

Manillaköysi on romaanina hieman erikoinen: sen sisään on leivottu lyhyitä kertomuksia, jotka tarina köydestä sitoo väljästi toisiinsa. Joosen kanssa samassa junassa lomille suuntaavat suomalaissotilaat ovat äänekkäitä, viinaanmeneviä ja riidanhaluisia. He pilkkaavat sotilaspoliiseita ja järjestystä. Saksalaisen upseerin kompurointi juna-asemalla on jo farssi, vaikka kerronta pysyy asiallisena ja tilanteet aitoina. Kertojan ääni on vähäeleinen, hieman ilkikurinen ja hauska.