tiistai 27. elokuuta 2013

Virgin Suicides

Jeffrey Eugenides, Virgin Suicides - Kauniina kuolleet. Englanninkielisestä alkuteoksesta Virgin Suicides (1993) suomentanut Juhani Lindholm. Otava, Keuruu, 2003.

Grosse Pointessa Michiganissa asuvilla Lisboneilla on viisi kaunista tytärtä, mutta kirjan ensimmäisestä virkkeestä käy ilmi, että tämä ei ole Pikku naisia.
Sinä aamuna, kun viimeinen Lisbonin tyttäristä teki itsemurhan -- kyseessä oli Mary, ja hän teki sen unilääkkeillä kuten Therese aikaisemmin -- ambulanssimiehet tiesivät täsmälleen, missä heidän talossaan säilytettiin veitsiä, missä sijaitsi kaasu-uuni ja missä oli se kellarikerroksen kattoparru, johon saattoi sitoa hirttoköyden.
Yhdysvaltalainen Jeffrey Eugenides syntyi ja kasvoi Detroitissa. Hän innostui kirjailijan urasta jo varhain ja on urallaan voittanut mm. Pulitzer-palkinnon, vaikka on julkaissut kirjoja varsin säästeliäästi. Virgin Suicides on hänen esikoisteoksensa.  Sofia Coppola on ohjannut kirjasta samannimisen elokuvan.

Ensin Lisbonin nuorin tytär yrittää itsemurhaa viiltämällä ranteensa kylpyammeessa. Kun haavat paranevat, hän syöksyy huoneensa ikkunasta pihaa ympäröivään piikkiharjaiseen metalliaitaan kesken vanhempiensa järjestämien mehubileiden. Kuolema on shokki naapurustolle ja koululle. Spekulaatiot motiiveista kiertävät villeinä ja vanhemmat tyttäret vetäytyvät kuoreensa, mikä pelkästään kohottaa heidän myyttistä asemaansa. Harva käynyt keskustelua heidän kanssaan, vielä harvempi käynyt heidän kotonaan. Rouva Lisbon on torjunut ulkopuolisen maailman tytärtensä ympäriltä. Ensimmäisen itsemurhan jälkeen perhe sulkeutuu ulkopuoliselta maailmalta. 

Kirjan kertoja on keski-ikään ehtinyt "me", joukko Lisbonien naapurustossa kasvaneita poikia, jotka jumaloivat Lisbonin sisaruksia. Kertoja on viettänyt vuosia yrittäen selvittää tyttöjen kohtaloa, keräten todistusaineistoa ja haastatellen ihmisiä. Siten kerronta on melkein kauttaaltaan toisen tai kolmannen käden tietoa, mikä jättää tarinaan aukkoja mutta tuo siihen uskottavuutta kertomuksena. Tarkkailijoille jää keskiluokkaisen hyvinhoidetun kadun varrella ränsistyvä talo, joka huutaa kuin Dorian Grayn muotokuva. Vaikka naapuritalojen verhot heilahtelevat, harva yrittää puuttua Lisbonien kohtaloon. Kun kadun sairaat puut kaadetaan, eivätkä ihmiset liiku enää pihoillaan haravoimassa, myös naapurusto koteloituu.

Vaikka kirja tarjoilee tarinan lopun heti alussa, tyttöihin liittyvä mysteeri pitää tarinaa otteessaan. Synkästä aiheestaan huolimatta tai juuri sen takia Eugenides viljelee mustaa huumoria.

2 kommenttia:

  1. Tässä on todellakin makaaberi kuvaus siitä, mitä amerikkalaisten esikaupunkilähiöiden kulissien takana tapahtuu. Lisbonin tyttöjen motiivit jäi pohdituttamaan minua pitkään kirjan jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Eugenideen 'me' on oivallisesti toteutettu. Koska kertoja on enimmäkseen toisen käden tietojen varassa, tytöt pysyvät motiiveineen mysteereinä. Silti minusta se motiivi vilkkui niissä harvoissa hetkissä, kun tytöiltä saatiin suoria lainauksia. Mutta että kaikki?

      Lähiön yhteisöllisyys katoaa puiden mukana. Puut kaadetaan vierailta mailta tulleiden tautien vuoksi. Viimeisenä kaadetaan puu Lisbonien pihan edustalta, johon se oli jäänyt ikään kuin toteemina. Hienosti kirjoitettu sivujuonne.

      Detroit on omanlaisensa tragedia. 1970-luvulla japanilaisia autoja virtasi markkinoille, energia kallistui ja teollisuustyöpaikkoja alkoi siirtyä halvempiin maihin. Työväen ostovoiman kehitys pysähtyi. Nythän kaupunki on kuuluisa rappeutuvista kaupunginosistaan, jotka joskus autoteollisuuden alkumetreillä edustivat kiistatonta loistoa.

      Luen varmasti ne kaksi muutakin julkaistua Eugenidesta (Middlesex ja Naimapuuhia) jahka ehdin.

      Poista