sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kafka rannalla

Haruki Murakami, Kafka rannalla. Japaninkielisen alkuteoksen Umibe no Kafuka (2002) englanninkielisestä käännöksestä Kafka on the Shore (2005) suomentanut Juhani Lindholm. Tammi, Jyväskylä, 2009.

Viisitoistavuotias Kafka Tamura karkaa kotoa Shikokun saarelle mahdollisimman kauas Tokiosta. Hän pakenee isäänsä, enteitä ja kohtaloaan. Kafka osuu ainutlaatuiseen yksityiskirjastoon ja tutustuu sen omaperäiseen hoitajaan ja erikoiseen johtajaan, jotka auttavat alaikäistä karkulaista.

Kuusikymppinen Nakata ei pysty lukemaan, kirjoittamaan tai ajattelemaan yläkäsittein mutta osaa keskustella kissojen kanssa. Hän törmää mielipuoliseen Johnny Walkeriin, joka tappaa kissoja ja pakastaa niiden päitä. Tilanne karkaa käsistä, ja Nakata joutuu pakenemaan paikalta.

Haruki Murakamin Kafka rannalla ammentaa kreikkalaisesta tragediasta. Ihminen ei voi paeta hänelle asetettua kohtaloa vaan toteuttaa sitä haluamattaankin nimenomaan hyveidensa vuoksi. Näin tekivät Oidipus, Eichmann ja Beethoven. Mutta rakkaus, jumalten lähettämä hulluus, voi vääntää ajan raiteiltaan ja sekoittaa unen ja todellisuuden, jolloin kohtalo on jonkinlainen monitasoinen metafora. Kun tarinassa sekoittuvat uni ja todellisuus, nykyisyys ja menneisyys, kuka on silloin tragedian sijaisuhri? Kenen kohtaloa kukakin toteuttaa?

Kirjaa on kehuttu eikä se ollut varsinaisesti pettymys, mutta loppua kohden tapahtumien kiihtyessä kirjan harsoista, unenomaista tunnelmaa, rinnakkaistodellisuuksia ja käänteitä alkoi olla vaikea seurata. Maallikko tyytyy istumaan kyydissä ja raapimaan päätään. Myytit pysyvät myytteinä ja magia magiana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti