lauantai 3. elokuuta 2013

Mare nostrum

Jaakko Hämeen-Anttila, Mare nostrum: länsimaisen kulttuurin juurilla. Otava, Keuruu, 2012.

Hedelmällinen puolikuu, Eufratin ja Tigriin jokilaaksoista Välimeren rannikolle kaartuva vyöhyke, oli sivilisaation kehto. Siellä kehitettiin ensimmäisenä maanviljelys, kirjoitustaito, pysyvä asutus ja tietenkin verotus. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan Lähi-idän kulttuurivaikutus ei rajoitu näihin, vaan länsi omaksui idästä tietoja ja taitoja pitkälle keskiaikaan asti.

Mare nostrum viittaa roomalaisten käsitykseen Välimerestä valtakunnan sisämerenä, joka yhdisti sen rannoilla sijaitsevat provinssit. Kirja valaisee Euroopan kulttuurin taustoja Lähi-idän eri kulttuureissa. Kulttuurivaikutus voidaan jakaa kahteen ajanjaksoon. Antiikin Kreikka oli ja eli vahvasti kytköksissä Lähi-idän mahtikulttuureihin toki kehittäen omaa mutta saaden hyvin paljon vaikutteita idästä. Esimerkiksi kuuluisa Pythagoraan lause on tosiasiassa Mesopotamiasta, samoin monet jumaltarut ja eeppiset teemat. Vaikutus jatkui aina hellenistiselle kaudelle, jolloin myös vaikutteiden suunta kääntyi lännestä itään.

Toinen merkittävä ajanjakso on keskiaika, kun entinen Länsi-Rooman alue alkoi kiinnostua Antiikin perinnöstä, jota arabialaiset olivat tallentaneet kultakautensa aikana alkuteksteinä ja käännöksinä. Kristityt joutuivat kosketuksiin islamilaisen kulttuurin kanssa maurien Espanjassa, normannien Sisiliassa ja ristiretkien Levantossa, ja jalostuneita tapoja, muoteja, tyylejä ja tekstejä kopioitiin kaksin käsin idästä länteen.

Antiikin Kreikan kirjoittajat tunnustivat vaikutteidensa lähteiksi Mesopotamian ja Egyptin. Renessanssin aikaan, kun alkutekstejä alettiin kaivaa esiin, kreikkalainen perinne näytti tulevan vieraasta tai hieman eksoottisesta idästä. Oppineet opiskelivat siten paitsi kreikkaa, myös hepreaa ja mahdollisesti arameaa. Arabialaisten filosofiset kommentaarit ja lääketieteen opukset säilyttivät asemansa oppikirjoina uuden ajan alkuun.

Sitten tieteet alkoivat erikoistua ja kreikan arvostus kulttuurikielenä nousi. Pian ihannoidussa antiikissa kaikui kaikki ajateltavissa oleva inhimillinen ylevyys. Sen ei-kreikkalaiset juuret puhdistettiin, ja siitä tuli vastakohta idälle ja "pimeälle keskiajalle", eikä arabialaisten käännöksiä tai kommentaareja enää muisteltu. Eurooppalaisen identiteetin ytimessä on nimenomaan idealisoitu Kreikka.

Sitten arkeologinen löytö toisensa jälkeen piirsi uudenlaista kuvaa erityisesti Kreikan klassista kautta edeltäneistä ajoista. Kielten tutkimus kehittyi harrastuksesta tieteeksi, muinaisten kirjoitusjärjestelmien mysteerit ratkaistiin ja Lähi-idän yhteinen perintö alkoi taas hahmottua. Kuitenkin Lähi-idän asemaa Euroopan kulttuuriperinnössä on säädellyt ideologia, johon historiantutkimus on paneutunut vasta aivan viime vuosina.

Mare nostrum koostuu lyhyehköistä luvuista, joissa pureskellaan ensin kulttuurivaihto aikakausittain ja sitten keskiajan kohdalla aiheittain. Hämeen-Anttila kirjoittaa sujuvaa asiaproosaa, joka ei kompastele tai tahmaudu, vaan jo aiheen laajuudenkin vuoksi etenee joutuisasti. Mielenkiintoinen esitys polveilee kielten ja kirjoitusjärjestelmien, taiteen, tieteen, uskonnon ja filosofian maastossa tarjoten nopean yleissilmäyksen ja lukuisia mielenkiintoisia esimerkkejä. Kirjassa on lueteltu lähteitä, mutta akateemisen teoksen lähdeviittausten tarkkuutta tai kattavuutta ei kirja edes tavoittele, joten teos lienee tarkoitettu historiasta kiinnostuneille maallikoille.

Kirjan takakansi mainostaa tätä kulttuurien vuorovaikutusta valottavaa teosta kansainvälisesti ainutlaatuiseksi. Ilmeisesti länsimailla on vielä työtä kulttuuriperintönsä alkuperän ja vaikutteiden tunnistamisessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti