tiistai 13. elokuuta 2013

Mao II

Don DeLillo, Mao II. Englanninkielisestä alkuteoksesta Mao II (1991) suomentanut Helena Bützow. Tammi, Hämeenlinna, 1993.

Lauluin ylistettyä Don DeLilloa pidetään yhtenä merkittävimmistä sodanjälkeisen ajan yhdysvaltalaiskirjailijoista. Hänen teoksensa ruotivat modernia yhteiskuntaa ja sen keinoja muokata ihmisten identiteettiä ja tajuntaa.

Mao II alkaa häistä ja loppuu häihin. Häiden välissä valokuvaaja Brita käy tapaamassa julkisuudesta vetäytynyttä kirjailijaa Billiä, joka sitten tempautuu mukaan kulttuuri-ihmisten hankkeisiin pelastaa Beirutissa panttivangiksi joutunut sveitsiläisrunoilija. Kirjan tapahtumat tai ihmiset eivät ole kuitenkaan tärkeitä, vaan oleellista on heidän suhteensa tapahtumiin. Henkilöiden harjoittama tapahtumien ja ilmiöiden ylitulkinta kiskoo kirjan sävyn satiirin puolelle. Vasta kranaattien runtelemassa Beirutissa todellisuus välittyy ilman koukeroista tulkintaa, ja kerrontakin muistuttaa hetken ajan perinteistä proosaa.

Kirjan kannessa näkyy osa Andy Warholin Kiinan suuren johtajan Mao Tse-Tungin silkkipainomuotokuvaa. Warhol pyrki monistamisen ja kopiointia muistuttavan tuotantotavan kautta tuhoamaan taideteoksesta alkuperäisyyden ja siten taiteilijoihin liittyvän pyhyyden käsitteen (mutta epäonnistui). DeLillon tarinassa todellisuus on ainutlaatuisuuden ja sarjojen vastakkainasettelua. Monistamalla arkinen (valokuva) tai pyhä (häät) tuotetaan sarja, jolla uusia ainutlaatuisia merkityksiä. Näin mikä tahansa kokoelma tai keräilyharrastus kääntyy kiehtovaksi yksilöllisyyttä vahvistavaksi ominaisuudeksi. Sarja on masentavaa, yksilöllisyys ylevää. Brita ei esimerkiksi pysty käymään henkevää keskustelua automatkan aikana, koska se on sarjamatka.

DeLillon henkilöt ovat mannermaisen filosofian kyllästämiä. Kidutettu runoilija tunnustaa olevansa sidottu ikään kuin hänen tilansa todellistuisi vasta eksistentiaalisesta radikaalin vapauden mahdollistamasta valinnasta. Kirjailijan vieressä räjähtävä pommi saa hyväksynnän ikään kuin tapahtuman tulkinta vasta todellistaisi sen. On vain tulkintaa. Kuka tai mikä tahansa voidaan nostaa tulkinnan kohteeksi.
 - Minusta on tullut materiaalia. Sinun, Brita. On elämä ja on kuluttajatapahtuma. Kaikki ympärillämme pyrkii kanavoimaan elämämme kohti jotakin painetussa sanassa tai filmillä olevaa todellisuutta. [...] Mitään ei tapahdu ennen kuin se on kulutettu.
Mao II kuten Valkoinen kohinakin nostavat median tuottamat katastrofiuutiset todellisuutta tuottavaksi mekanismiksi. "Mitä pahempi sitä parempi." Media tuottaa sen todellisuuden, jossa esimerkiksi mainosten kuvaama maailma on mahdollinen. Keinot ovat narratiivisia, ja uutismedia, kuten kirjallisuuskin, kuuluu tarinankerronnan perinteeseen. Vaikka kirjailija on pyhä ykseys, kirjallisuus kuitenkin jää median kanssa painiessaan toiseksi.
Scott ei nostanut katsettaan Britasta.
- Billillä on käsitys, että uutistulva apokalyptisena voimana kuluttaa kirjailijat.
- Hän sanoi sen minullekin kutakuinkin noin.
- Romaani ruokki ennen meidän tarkoituksenetsintäämme. Billin mukaan. Se oli suuri maallinen ylimaallisuus. Kielen, luonteen, ohikiitävän uuden totuuden katolinen messu. Mutta meidän epätoivomme on vienyt meidät kohti jotain suurempaa ja synkempää. Niinpä me turvaudumme uutisiin, jotka tarjoavat herpaantumattomia katastrofitunnelmia. Me löydämme siitä tunne-elämyksen, jota ei saa mistään muualta. Me emme tarvitse romaania. Billin mukaan. Me tarvitsemme vain raportteja ja ennustuksia ja varoituksia.
DeLillon kirjallista suuruutta on ollut vaikea lukea ulos Putoavasta miehestä tai Valkoisesta kohinasta. Mao II tuntuu paikoin tarinaksi verhoillulta esseeltä. DeLillon henkilöhahmot tai tapahtumat eivät ole erityisen mielenkiintoisia. Ihmiset puhuvat toistensa ohi pudotellen pseudo-aforismeja tai kulttuurikritiikkiä käymättä varsinaista keskustelua. Kirjan ihmiset tai tapahtumat eivät ole tärkeitä, mutta vähäpätöisistä aineksista syntyy kuitenkin mielenkiintoinen, kulttuurikriittinen yksilöllisyyttä ja ainutlaatuisuutta pureskeleva kokonaisuus. En voi sanoa pitäväni DeLillosta, mutta tämä oli jo lähellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti