torstai 15. elokuuta 2013

Nöyryytys

Philip Roth, Nöyryytys. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Humbling (2009) suomentanut Arto Schroderus. WSOY, Helsinki, 2011.

Simon Axler menettää teränsä näyttelijänä kuusissakymmenissä. Tämä palkittu ja menestynyt näyttelijä on aina työssään luottanut vaistoonsa ennemmin kuin metodeihin. Kun hän sitten alkaa tarkkailla näyttelemistään kesken esityksen, hänen itsevarmuutensa karisee, hänen äänensä värisee ja tuloksena on hermoromahdus. Vaimo ei kestä masentunutta miestään ja lähtee.

Simonin ajatusten alkaessa kiertää mustaa kehää hän hakeutuu hoitoon ja selviää pahimman yli. Sitten sattumalta kollegojen pirteä nelikymppinen tytär Pegeen kyläilee, mistä käynnistyy hieman epäsopiva muttei tavaton suhde, joka alkaa kuitenkin viettää luisuun.

Nöyryytys on lyhyt ja armoton kuvaus vanhenevasta miehestä, jonka ote kirpoaa selviytymiskeinosta toisensa jälkeen. Vanheneminen on kipua ja luopumista. Missä Jokamies hakee sovintoa menneen ja nykyisyyden välille, Simon Axler etsii paluuta menneeseen ja elinvoimaan. Suhde nuorempaan naiseen lupaa näitä molempia, mutta pian Simon ottelee vaikealla vieraskentällä. Kuten usein Rothin romaaneissa, seksin tai seksuaalisuuden kuvaus on muuhun kerrontaan nähden raakaa, epäromanttista ja säälimätöntä, mikä rikkoo palkittuun kirjailijaan liittyvän turvallisuuden.

Roth on erittäin taitava kirjoittaja, mutta nyt sivuhenkilöt jäävät haaleiksi, Pegeenin motiivit hämmentäviksi ja Simonin epätoivo raa'aksi, eikä Nöyryytys ole aivan Rothin amerikkalaisen trilogian veroinen.

2 kommenttia:

  1. Minulle jäi teoksesta olo, että Roth leikkii lukijan kanssa, tämä minusta lässähti, ja kiinnostavin on aivan teoksen alussa ja lopussa, mutta keskikohta on aivan mautonta täytettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä. Minusta keskiosan poistaminen olisi jättänyt pois keskeisen käänteen (toivo) ja siten vienyt tarinalta rakenteen. Nuoruus ja vanhuus ottavat toisistaan mittaa ja taistelevat asemastaan. Elinvoima punnitaan nimenomaan kykynä suoriutua sängyssä.

      Rothin kirjoissa seksi on aika erikoisessa osassa verrattuna vaikka Murakamiin. Missä Murakamin esittämä seksi on usein jonkinlainen lahja, Rothin tarinoissa seksi on usein sellaista, mistä keskiluokka ei julkisesti puhu. Palkintoja kahmineen kirjailijan tekstin luulisi kulkevan turvallisessa uomassa, mutta ei; hurjan kulttuurimurroksen jälkeenkin vanha Roth pystyy ravistelemaan. Rothin kuvaus on epäromanttista ja armotonta, mutta se ei proosallisuudessaan eroa vaikka dekkareiden sarjamurhauhrien haavojen kuvauksesta.

      Kuten sanottua, ei aivan parasta Rothia. Minusta ongelmat liittyivät Pegeenin motiivien perusteluun, miksei myös Simonin vaimon ja Pegeenin entisen kumppanin motiivien perustelemiseen.

      Poista